torstai 6. lokakuuta 2016

44. Odotus

Erkki Wessmanin (1931–2011) esikoisromaani Odotus ilmestyi vuonna 1965 ja keräsi valistuneimmissa kritiikeissä rinnastuksia Alain Robbe-Grillet’n juuri suomennettuun romaaniin Labyrintissa, mutta kuten tavallista rinnastukset osoittautuvat katteettomaksi varsinkin siksi, että kummallekin romaanille keskeiset toistorakenteet ovat keskenään olennaisesti erilaisia ja saavat aikaan erilaisia vaikutuksia. Tämä ei kuitenkaan vähennä Odotuksen ansioita epätavallisena suomenkielisenä romaanina. Siinä mustasukkainen ja mekaanisena toistuvan työn uuvuttama mies istuu myöhään illalla kotonaan odottamassa ulkona olevaa vaimoaan ja kuvittelee ja suunnittelee mitä tekee tämän palattua kotiin mahdollisen rakastajansa luota. Erilaiset skenaariot itsemurhasta, murhasta, raiskauksesta ja asunnon räjäyttämisestä jonkinlaiseen sovintoon tai eroon muodostavat suurimman osan romaanin sisällöstä muutaman päähenkilön ja hänen nykyisen avioliittonsa aikaisempia vaiheita valottavan muistikuvan ohella. Tapahtumaskenaariot kamppailevat miehen mielessä ja lukijalle tehdään säännöllisin väliajoin selväksi, että ne ovat hänen kuvitelmiaan, suunnitelmiaan tai unelmiaan, joten niiden todellisuusstatus fiktion mahdollisissa maailmoissa ei vaihtele kuin lyhyen aikaa kerrallaan (mutta vaihteleepa kuitenkin) eikä lopulta luo ongelmia ja ratkeamattomuuksia sen suhteen mitä fiktiossa todella tapahtuu (toisin kuin on laita Robbe-Grillet’n romaaneissa tai esimerkiksi Robert Cooverin klassikkonovellissa The Babysitter, jossa toisensa poissulkevia tapahtumaskenaarioita ei luonnollisteta kenenkään kuvitelmiksi tai muuten selitetä pois). 

Wessmanin romaani päättyy näennäisen onnellisesti mielikuvistaan havahtuneen päähenkilön näköhavaintoon kotiin palaavasta vaimosta ja sitä seuraavasta kahvinkeitosta, mutta päähenkilön helpotuksen tunteen auvoisuutta jäävät kyseenalaistamaan kaikki sitä edeltäneet skenaariot. Odotus on syyttä unohdettu romaani, koska sen yhdistelmä nopearytmistä kerrontaa (vajaa 200-sivuinen romaani on jaettu 79 numeroituun lukuun) ja toiston varaan kekseliäästi nojautuvaa skenaarioden rakentelua on suomalaisessa kirjallisuudessa hyvin harvinainen. Lisäksi se toteuttaa omat fiktiiviset premissinsä paremmin ja johdonmukaisemmin kuin monet 1960-luvun juhlituista ja kokeellisiksi väitetyistä romaaneista.  

Odotus herätti aikanaan jonkin verran odotuksia, mutta toisen ja tylysti arvostellun romaaninsa Teilinummi (1967) jälkeen Wessman ei ennen 2000-lukua enää romaaneja julkaissut. Teilinummi on kuitenkin suositeltavaa lukemista niille, jotka arvostavat campia. Romaani sisältää yliannoksen 1960-luvun eroottisen vapautumisen kliseitä mahdollisimman kömpelösti ja sitä hieman myöhempien viihderomaanien kielellä ilmaistuna, mutta toisaalta romaani on rakenteellisesti keskimääräistä kekseliäämpi. Siinä mm. harjoitellaan erään Erkki Wessmanin kirjoittamaa historiallista näytelmää, jonka naispäähenkilö tutkii omia tunteitaan, seksuaalisuuttaan ja ihmissuhteitaan. Tuloksena ei kuitenkaan ole Ranskalaisen luutnantin naista vaan vain jonkinmoinen Jörn Donnerin ja Hymy-lehden synteesi. Toisaalta varsinaisen campin saralla Veikko Ennalan 1960-luvun tusinaromaanit ja novellit ovat rahtusen riemastuttavampaa luettavaa.