torstai 27. lokakuuta 2016

65. Viihdettä ja väkivaltaa 1

Tänään alkavien Helsingin Kirjamessujen kunniaksi muutama varhaiseen mediapaniikkiin viittaava lainasana viihdekirjallisuuden ja väkivallan suhteista 1860-luvun Suomessa. Tuolloin säätyläiset lukivat ruotsiksi, saksaksi tai ranskaksi kirjoitettua aikansa viihdekirjallisuutta ja rahvas perinteistä uskonnollista kirjallisuutta ja sen lisäksi korkeintaan sanomalehtiä ja käytännön tietoa tarjoavia almanakkoja. Niiden lisäksi kysyntää riitti kiertävien kaupustelijoiden myymille arkkiviisunipuille. Arkkiviisujen suosio muodosti kuitenkin ongelman fennomaanisen sivistyneistön pyrkimyksille. 

Fennomaanien asenteita kuvastaa parhaiten Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen kirjallisuudenharrastajille vuonna 1861 osoittama suorasukainen julkinen kehotus käyttää tarvittaessa fyysistä väkivaltaa näitä epämääräisiä kansankirjallisuuden kaupittelijoita kohtaan: ”Mutta rikkaruohoja kuitenkin tahtoo tuolla täällä yletä ja versoa, eikä niitä aina ole helppo saadakkaan silmän alle, koska ne harvoin ovat tavallisissa kirjakaupoissa nähtävinä, vaan leviävät ympäri maan lumppu-kauppiasten ja muiden kuleksijain laukuissa. Emme siis voi luvata pitää näitä arkkia niin tarkalla silmällä, kuin semmoinen löysä väki tosiaan ansaitsisi. Mutta jos kunnioitettavat lukijat itse rupeisivat tässä toimessa avuksemme, ottamalla tuolloin tällöin jonkun sellaisen irstaisen maankulkijan kiinni, niin toivomme, että se julkinen kuritus, joka näin annettaisiin edes muutamille mokomille, tulisi arvaamattomasti enentämään hyvää järjestystä ja siveyttä kirjallisuudessamme.” ("Kirjallisuutta", Mehiläinen 11/1861, 265)

Yrjö-Koskisen ankara puutarhurin katse kohdistuu myös aikansa hengelliseen kirjallisuuteen, josta hän ei Raamatun, Tunnustus-kirjojen ja joidenkin hyvien piplian historioiden lisäksi löydä "paljon muuta kuin törkeintä rikkaruohostoa". Lisäksi Yrjö-Koskisen mukaan jokainen tietää, että "itse Wirsikirjamme sisältää paitsi muutamia hyviä ja kauniita wirsiä, myöskin joukon semmoisia, joita ilkeyttää lukea ja veisata. Muutamat niistä esm. N:ot 192 ja 240 ovat, ainakin Turun hiippakunnassa, kielletyt kirkollisissa tiloissa käyttää." Yrjö-Koskinen ei silti yllytä väkivaltaan wirsikirjojen kaupittelijoita kohtaan.  

(jatkuu)