torstai 15. joulukuuta 2016

114. Sotaromaani ennen Sotaromaania 2

”Lehtori Hällströmiltä, maantieteen ja luonnonhistorian opettajalla oli oma osuutensa meidän lähtöömme. Pidimme tästä vanhasta kumaraisesta miehestä, joka oli rakentanut koko elämänsä täiden pohjalle. Hän rakasti ja tutki vain täitä. Kansalaissodan aikana hän oli koonnut niitä sairaalassa, kasvattanut polvitaipeessaan omalla verellään ja saanut syfiliksen. Mutta hän ei siitä välittänyt. Hänen piti saada väitöskirjansa valmiiksi. Hän oli valmistellut sitä jo kymmenen vuotta – nyt puuttui hänen kokoelmastaan vain yksi täilaji: jos hän onnistuisi saamaan sen, pääsisi selville sen elintavoista, ominaisuuksista ja iästä, silloin olisi työ valmis. Siksi hän monta kertaa, tavatessaan Kekosen ja minut kadulla, puhui: - Olen kuullut, että teidän aikomuksenanne, pojat, on lähteä Karjalaan. Tietäkää, että rintamalla, kuoleman läheisyydessä viihtyvät ja kasvavat erikoisimmat täilajit. Jos löydätte sieltä noin pitkän täin, sellaisen, jonka selässä verijuovat haarautuvat selvästi näkyvinä kahtaalle, tuokaa se elävänä minulle. Sellaisen täin täytyy olla olemassa. Teette arvaamattoman hyödyn suomalaiselle tieteelle.” 

(Urho Torikka [oik. Juhani Konkka]: Me sankarit. Kuvaus Karjalan retkeltä. Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, 1929, 6)  

”Jaakko istui viereeni ja otti kirjan käteensä. Hän piti sitä ylösalaisin, sillä hän ei osaa laisinkaan lukea. Sitten hän repäisi muutamia lehtiä ja sanoi käyttävänsä ne sätkäpapereiksi. Minä en kieltänyt. Hän repäisi vielä kaksi lehteä, ojensi ne minulle ja sanoi: ’Sinä voit rypistää nämä minkälaisiksi tahansa ja minä saan ne uudelleen aivan sileäksi.’ En ajatellut hänen sanojaan, otin lehdet ja huomasin, että toisesta alkoi runo ’Döbeln Juuttaalla’. Hieroin niitä käsissäni, enemmän suuttuneena siitä, etteivät runot puhuneet minulle enää elävää kieltään kuin Jaakon kehoituksesta. Viimein Jaakko otti ne käsistäni, hymyili tyhmästi ja lempeästi, sanoi 'Nyt niillä on mukava pyyhkiä’, ja meni ulos.” (emt., 92)        

” – Kommunistista Internatsionalea se tarkoittaa, huomauttaa Kekonen; hän on harrastanut paljon sanomalehtien lukemista.
- Niin, niin sitäpä tietenkin. ’Kom-Internin ja maailmanvallankumouksen puolesta, vannomme Karl Marxin’ – tiedättekö, mikä mies se on? Se on juutalainen ja - - -
- Jätä toiseen kertaan, komentaa Soppi. Lue edelleen.
- Älä hätäile. Ja temakookki se on, kansainvälinen kapinoitsija, suuri huijari. – ’Karl Marxin nimessä, joka käski kaikkien maiden proletaareja menemään yhteen’ – vai käski se sitäkin. No, siltä mieheltä voi odottaa mitä hyvänsä.” (emt., 99)